Mustanpuhuva massa on matkalla etelärannassa viidettä kertaa peräkkäin järjestettäville metallimusiikkifestivaaleille, Sauna Open Airiin. Torstai on siis aloituspäivä, ja päivä vierähtää käyntiin tasan kello 17:00 kun Moonsorrow aloittaa soiton. Sitä ennen kuitenkin pitää vielä selviytyä alueelle. Ensimmäinen positiivinen fiilis tulee sisäänkäyntijärjestelyistä. Porteilla ei ole ruuhkaa ja pääsemme ystävien kanssa kävelemään suoraan sisälle jonottamatta. Ensin tarkastetaan liput ja noin 50 metriä myöhemmin on reilu määrä portteja ja järjestysmiehiä (ja naisia) tekemässä turvatarkastusta. Seuraavaksi edessä avautuu myyntikojuja joista saa bändituotteita, ruokaa, rekvisiittaa ja muuta festaritilpehöörää.
Ohitamme kuitenkin kojut suoraan ja suuntaamme kohta ensimmäistä anniskelualuetta. Itse olen vesilinjalla, mutta muut ottavat erilaiset tölkit festarijuomaa. Kukaan ei vielä kuitenkaan lähde röyhimään, vaan päätyvät puolen litran tölkkeihin myös tarjolla olevien litran tölkkien sijaan. Ehkä ihan fiksu veto tässä vaiheessa iltaa.
Pienen odottelun jälkeen siirrymme anniskelualueen reunalle josta on suora näkymä pikkulavalle. Moonsorrow on juuri aloittanut. Katselen puoli biisiä, huomaan että bändi laulaa suomeksi, vaikka siitä on hieman vaikea saada selvää. Minulle riittää. Moonsorrowin örinä ei ole minun musiikkiani. Ystävieni jäädessä katsomaan bändiä lähden tarkastelemaan aluetta ja pikaisen pyörimisen ja pehmiksen jälkeen pitää todeta että alue todella toimii. Vessoja on reilusti, ruokaa saa monesta paikkaa, annokset ovat reilun kokoisia ja jonotkaan eivät ole pitkiä. Aivan siis päinvastoin kuin vuoden 2009 Sonispheressä jonka jälkeen en olekaan festareilla käynyt. Sauna Open Air siis hoitaa homman kotiin ainakin järjestelyjen puolesta.
Kiertelyn jälkeen päädyn toisen kaveriporukan kanssa pienen burgerikojun eteen joka muistuttaa Jack The Roosterista. Burgerit ovat nimetty festarihengen mukaisesti bändien mukaan. Juustohampurilainen on tänä viikonloppuna Alice In Cheese (Alice in Chains) tai tuplana Alice In Double Cheese. Pekonihampurilainen on puolestaan Satyribacon (Satyricon). Tulistakin burgeria on tarjolla nimellä Dimmu Burger (Dimmu Borgir). Dimmun saa myös mietona jolloin pitää mainita neitimäisesti "Europe" tai vaihtoehtoisesti tulisena jolloin pitää karjaista äijäkkäästi "SLAYER!". Kasvisvaihtoehtoakin on tarjolla nimellä Green Day, mutta eihän kukaan siihen nyt näillä festareilla sorru. Itse laitan rahani Satyribaconiin enkä osu harhaan. Hyvää on.
Burgerit on syöty ja siirtyminen kohti päälavaa alkaa. Kavereiden suunnatessa (yllätys yllätys) anniskelualueelle, suuntaan itse päälavaa kohti, sillä klo 18:00 aloittaa alustavasti minun "pääbändini", kurpitsateemainen Helloween. Päälavan edessä on hyvin tilaa ja pääsen keskelle lavaa noin kahdeksanteen riviin. Yleisö alkaa pakkautumaan päälavaa kohti ja tasan kello 18:00 Helloween astuu lavalle.
Eutkäteen tiedossa ollut setti ei ennakkoon jätä kylmäksi, mutta Helloweenin suoritus nostaa vielä entuudestaan lämpöä. Hieman pöhöttyneessä kunnossa olevan Andi Derisin johtama Helloween kysyy ensimmäisenä kappaleenaan Are You Metal?, ja yleisön vastareaktiosta päätellen metallia ollaan. Seuraavat rallit ovat Eagle Fly Free, March of Time, Where the Sinners Go ja I'm Alive. Kaikki hyviä vetoja. Etenkin Eagle Fly Free ja Where the Sinners Go toimivat loistavasti.
 | |
| Hieman pöhöttynyt, mutta hyvässä laulukunnossa oleva Andi Deris. Kuva Radio 957. |
Seuraavaksi sointiin pärähtää 15 minuutin medley seitsemän avaimen vartijasta. Keeper of the Seven Keys, The King for a 1000 years ja Halloween on sovitettu yhteen mukavasti, vaikka itselle nämä eivät olekaan niitä parhaita biisejä.
Steel Tormentorin jälkeen alkaa yleisön huudatus. Future Worldin aikana oma kurkkuni on jo hieman käheänä mutta I Want Out pistää yleisön pähkinöiksi ja oman kurkkuni käheäksi. Andi Deris huudattaa yleisöä moneen kertaan ja mollaa samalla rumpalia. Moukka on mennyt Japanin kiertueella sekoittamaan Derisin 21 vuotiseen single malt viskiin colaa keikkabussissa. Tästä yleisö antaakin ansaitut buuaukset rumpalille. I Want Outin aikana meno on sitä luokkaa, että viimeinen veivaus, Dr. Stein, jää väkisinkin hieman vaisummaksi.
Kokonaisuutena keikka on Are You Metalin, Eagle Fly Freen, Where the Sinners Gon, Steel Tormentorin, Future Worldin ja etenkin I Want Outin johdolla selvästi omien konserttikokemusten Top5 joukossa. Edelle menevät varmuudella ainoastaan Iron Maiden 2008 Ratinassa, Dream Theater 2001 ja 70 000 hengen Metallica Tallinnassa vuonna 2006. Sen tason keikasta oli siis kyse.
 |
| Helloweenin meno oli kovaa! Kuva Radio 957 |
 |
| Yleisökin piti Helloweenistä. Kuva Radio 957. |
Ilta etenee ja on aika päivän pääesiintyjälle. Lämpötila pysyttelee 30 tuntumassa. Siirryn päälavan varjoon odottamaan että Ozzy Osbourne astuu lavalle. Kauaa ei tarvitse odotella kun eteeni astelee raihnainen, köpöttelevä ja vanhanoloinen mies. Mies ei kuitenkaan ole lavalle hetken päästä astuva Ozzy. Eteeni astellut mies on kuusissakymmenissä, aivan kuten tasan kello 20:30 aloittava Ozzy. Miehen vieressä on pulskan puoleinen irokeesikampauksella varustautunut teini, jonka joka toinen sana on "vittu" hänen jutellessa kaverinsa kanssa. Kokonaisuuden kruunaa selässä lukeva teksti: "People = Shit". Ajatuksissani käväisi, että mahtaako juniori olla hieman väärässä paikassa. Lisäksi ajatuksissa pyörähtää jälleen kerran huomio siitä miten monipuolista yleisöä Ozzy vetää puoleensa. Odotus jatkuu kuitenkin. Vielä hetki.
 |
| Tämä 15v teini nosti hymyn kasvoille. Ei kuitenkaan mairittelevassa mielessä. |
Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen lavalle säntäävä mies on kuitenkin kaikkea muuta kuin katsomossa edessäni oleva mies. Ozzy on pukeutunut mustaan pitkään takkiin, mustiin housuihin sekä mustaan paitaan jonka molempia puolia koristaa Ozzyn tuttu risti. Aikamoinen muutos muutaman vuoden takaiseen keikkaan Hartwallilla, jolloin asusteena oli siniset farkut ja t-paita. Myös esiintyminen on eri maailmasta. I Don't Know aloittaa keikan Ozzyn nostattaessa tunnelmaa. Nyt on se hetki kun Ozzy vaatii: "I want you to go fucking crazy!". Tunnelman nostatus ei ole kovin hankalaa. Siinä missä monet bändit joutuvat tekemään täyden päivätyön yleisön suhteen, riittää Ozzyltä yksinkertainen ele samaan asiaan. "Com'ooooooooon" ja yleisö mylvii. Seuraavaksi käsi yksinkertaisesti korvalle ja reaktio on sama. Sauna Open Air huutaa.
 |
| Ozzy. Kuva: Radio 957. |
Seuraava biisi on tehty ennen kuin itse olen edes syntynyt. Suicide Solution pistää yleisöön vauhtia, mutta seuraava ralli räjäyttää pankin ensimmäistä kertaa. Mr. Crowleyn synkät alkusäkeet nostavat kylmät väreet pintaan basson väristessä mahanpohjaa myöten. Ozzy aloittaa laulun, mutta Ozzy ei laula yksin. 8500 muutakin (tai siltä se tuntuu etumaisten rivien tuntumassa) laulaa kaksi ensimmäistä säkeistöä kokonaan mukana:
Mr. Crowley, what went down in your head
(Oh) Mr. Crowley, did you talk to the dead
Your lifestyle to me seems so tragic
With the thrill of it all
You fooled all the people with magic
(Yeah)You waited on Satan's call
Mr. Charming, did you think you were pure
Mr. Alarming, in nocturnal rapport
Uncovering things that were sacred, manifest on this earth
(Oh)Conceived in the eye of a secret
Yeah, they scattered the afterbirth
Goodbye to Romance puolestaan esittelee nuoremmalle väelle, että metallimusiikkikappaleen ei aina tarvita olla agressiivinen ollakseen yleisöön menevä. Goodbye to Romancen aikana yleisö jatkaa yhteislaulua Ozzyn tervehtiessä kohti taivasta. Tervehdykset ovat tarkoitettu Randy Rhoadsille, Ozzyn entiselle ystävälle ja loistavalle kitaristille, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1982.
Balladin jälkeen bändi siirtyy hieman räväkämpään biisiin kun Bark at the Moon kajahtaa ilmoille. Meno on kova ja yleisö saa vaahtosuihkun kappaleen aikana. Oma paikkani on kuitenkin täydellisesti mitoitettu. Vaahtotykin kantama ylettyy noin puoli metriä minun eteeni. Saankin käsityksen miltä tuntuu kun vaahto tulee kohti, mutta vaatteitani Ozzyn vaahtotykki ei sotke muutamaa pikkukuplaa lukuunottamatta. Bark at the Moon villitsee yleisön ja tunnelma kohoaa yleisössä. Road to Nowhere pitää fiiliksen yllä vaikka onkin jälleen balladi.
 |
| Vaahtoa riittää. Kuva: Aamulehti |
Seuraava biisi on mielestäni parhaita Ozzyn biisejä. Shot in the Dark pistää yleisön jo vähintäänkin yhtä kovaan menoon kuin Helloweenin I Want Out. Kurkkuni alkaa myös uhkaavasti kähenemään. Huudettu ja laulettu on jo jokaisen biisin aikana. Kuin tilauksesta bändi alkaa veivaamaan vanhaa Black Sabbath -klassikkoa. Iron Man nostaa tunnelmaa entisestään ja kurkkukipu unohtuu. Iron Manin jälkeen vuorossa on Fairies Wear Boots ja I Don't Want To Change the World.
Kolme viimeistä biisiä onkin sitten käsittämätöntä hurmosta. "All aboard!" huutaa Ozzy ja Crazy Trainin sävelet nostavat korvia huumaavan huutomyrskyn. Yhteislaulu alkaa ja on vaikeaa kuulla Ozzyn ääntä yleisön laulun keskeltä. Crazy Trainin jälkeen Ozzy poistuu lavalta rynnätäkseen hetken päästä vetämään kaksi encorea. Keikka on loppupuolellaan ja kohta mennään kotiin mamman luokse. Yhteislaulu jatkuu "Mama I'm Coming Home.
Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja viimeiselle kappaleelle joka on Paranoid. Ensimmäistä kertaa kuulen kun yleisö laulaa koko kappaleen mukana niin lujaa, että solistin ääni ei kuulu yleisöön kuin hetkittäin. Biisin jälkeen tunnelma on katossa, ja takaraivoon alkaa hiipiä pieni harmitus siitä että konsertti on ohi. Harmitus on kuitenkin nopeasti ohi ja hymy nousee huulille.
Matkalla ulos alueelta pyörii mielessä monia asioita. Lähinnä miten käsittämättömän uran ja elämän Ozzy on elänyt. Ura alkoi Englannissa jo vuonna 1968 ja mies nousee pirteänä vielä lavalle vuonna 2011. Väliä noilla vuosilla on siis 43 vuotta ja solistilla lasissa 62 vuotta, ja kylkiäisenä huumeiden ja alkoholin kyllästämät vuodet. Nämä vuodet näkyvät kuitenkin myös kokemuksena. Ozzyn lavakarisma on aivan käsittämätön. Ne jotka eivät ole Ozzy ikinä livenä nähneet (kunnossa) eivät voi käsittää mitä tarkoitan. Monien mielipide on muodostunut The Osbournes -sarjan Ozzystä, joka ei suurinpiirtein pysty kävelemään tai puhumaan. Lavalla mies on kuitenkin kuin pikkulapsi. Vesi lentää yleisöön, vaahto suihkuaa ja mies hyppii mikrofonin varressa hymy huulessa. Vielä kun tähän yhdistetään Ozzyn mahtava kyky tehdä hienoja kappaleita, on paketti valmis. Ozzy on yhäkin kirkkaimpia Rock/Heavy/Metalli -maailman tähtiä. Ehkä jopa yksi niistä kirkkaimmista.
Ozzy (ja Helloween) mielessä lähestyn portteja. On aika poistua ja ruikuttaa kyyti. Mama I'm Coming Home.
957.fi
Sauna Open Air
Aamulehti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti